Tee itsellesi ja muille bilettäjille palvelus ja kerro millaisin odotuksin olet bileisiin tulossa, niin saadaan vähän sähköä tapahtumaan jo ennakkoon.
Älä kerro kuitenkaan bilepaikkaa ja aikaa, koska paikalle toivotaan uteliaiden sijaan vain aidosti kiinnostuneita.
t. Jasu
Jasu diggailee löytävänsä jo alkuillasta kivan parin tai kahden seuraa. Ehdottakaa rohkeasti jos diggailette minua.
VastaaPoistaMoi. Olen ensikertalainen bileissä. Olen 49 vuotias bi vers mies. Toivon löytäväni seuraa rohkeista pareista. Laitan kyllä merkin näkyvästi esille ja olen aktiivinen. Erotiikka vaan on niin kivaa kuin olla voi. Olkaa parit uteliaita, kokeilunhaluisia ja aktiivisia, varsinkin jos miehellä on yhtään bi-henkisyyttä. Tehdään unohtumaton ilta yhdessä.
VastaaPoistaKerran ollaan aikaisemmin käyty, oli kyllä tosi mukava ilta :). Innokkain mielin odotetaan taas lauantaita ;)
VastaaPoistaTullaan nyt sitten ekaa kertaa katsastamaan meininkiä ja etsiskellään mukavaa pilkettä silmässä omaavaa bi-naista viettämään kivaa iltaa pariskunnan kanssa. Toivotaan, että sellainen löytyy. ;)
VastaaPoistaPari vuotta sitten olimme ensimmäisen kerran mukana ja kaikki seuraavat bileet oli työesteitä. Nyt vihdoinkin mukana. JESS! :) Päästään hotellille vasta vähän ysin jälkeen, mutta jos asiat menee vähänkään edellisten bileiden mukaisesti, niin pari tuntia myöhemmin ollaan vähissä vaatteissa. Kiva tulla.
VastaaPoistaTäällä myös ensikertalainen pari jännityksellä mukana. Ollaan kuultu tästä tuttavapariskunnalta ja houkuttelivat meidätkin mukaan. Meidän odotukset liittyy pariskuntaan jossa nainen on bi tai sitten sinkku bi-naiseen.
VastaaPoista28-v urheilijamies etsii heteropohjalta naista tai kahta. Heteroparit myös.
VastaaPoistaOlemme olleet muutaman kerran aikaisemminkin ja seuraa on kivasti löytynyt, vaikka olemme XL-kokoa. Meitä kiinnostaa parit ja miksei miehetkin ja vaikka useampikin kerralla. Olemme molemmat bi ja mies seura olisi kiva olla bi. Parien kesken myös heteromeininki kiinnostaa.
VastaaPoistaEnsi kertaa tulossa bileisiin sinkku 30v bi-mies ja toivon löytäni seuraa nii pareista ja naisista ja miksei myös miehistäkin jos kolahtaa. Odotukset on korkealla löytää miellyttävää seuraa
VastaaPoistaBi miehenä tässä mietin että onko minulla paremmat mahikset päästä parien kanssa kimppailemaan jos piirrän pelkän ympyrän vaiko hymynaaman ...
VastaaPoista